Varsinkin pienten lasten kanssa vuodet kuluvat nopeasti.


Välillä tuntuu, että vasta eilen sylittelimme ensi kertaa ja yhtäkkiä hän jo juoksee ympäri kotia. Kiireisen arjen keskellä ei aina huomaa, kuinka tärkeitä nämä pienet hetket oikeasti ovat, katseet, halaukset, nauru ja ne hetket yhdessä.


Tavoitteenani on tallentaa juuri nämä hetket teille kuviksi, jotka tuntuvat niin rakkailta vielä vuosien päästä. Sellaisia kuvia, joilla haluat täyttää kotisi seinät, tehdä albumeita ja palata niihin yhä uudelleen yhdessä rakkaimpiesi kanssa.


Tallennan elämäsi rakkaimmat muistot,

jotta voit palata niihin hetkiin aina uudestaan.

Olen Lyyli, perhe- ja hääkuvaaja Imatralta. Työnäni on tallentaa arjen ja juhlan pieniä, mutta korvaamattomia hetkiä perheiden ja pariskuntien  parissa.


Rakastan niin valtavasti työtäni, koska se antaa miulle mahdollisuuden pysäyttää ajan,  ikuistaa ne hetket, jotka saavat hymyn kasvoillesi, kyyneleet kohoamaan ja sydämesi rakastamaan vielä enemmän.


Teidän kahden välinen yhteys, sisarusten leikit, sinun ja lapsesi välinen lempeä katse, nämä kaikki pienet hetket ovat minulle tärkeitä, ja haluan niiden säilyvän teille muistoina vuosiksi eteenpäin.


Toimin pääasiassa Imatralla ja Etelä-Karjalan alueella, kuvaukseni on aito, lämmin ja kiireetön kokemus. Haluan, että voitte olla kameran edessä rennosti juuri omina itsenänne, ilman stressiä tai paineita, ja että kuvat kertovat teidän tarinanne sellaisena kuin se on.


Lupaan ohjata teitä kuvauksessa lämmöllä ja luoda teille ihanan hetken, jossa saatte keskittyä vain toisiinne. Kuvaustyylini on ajaton, luonnollinen, lämmin ja kodikas sekä jokainen otos kertoo pienen tarinan arjen ja rakkauden hetkistä.



Jos tunnistat kuvissani sen, mitä haluaisit omiin muistoihisi, lähetä minulle viesti yhteydenottolomakkeen kautta.

Sovitaan teille sopiva kuvausaika ja tehdään yhdessä muistot, jotka säilyvät vuosienkin päästä.